LifeTime-sarjan toisessa kisassa pelataan lopultakin minun tavallani. Valikossa oli Unbound, eikä 320 km kilpa-ajoa suorilla teillä pelota minua. Toisin kuin Sea Otterin tapaisessa maastopyöräkisassa, en menetä yöuniani esimerkiksi pyörän, renkaiden, ravinnon valinnan tai sen suhteen, ovatko tekniset osuudet turhan vaikeita kaltaiselleni maantiepyöräilijälle. Ehei, kun Specialized kysyi joulukuussa, pitäisikö heidän maalata Crux vai Diverge, tiesin heti. Diverge. Valitsin mukavuuden painon sijaan Unboundin tapaiselle pitkälle kisalle. lan Boswell ja minä sijoituimme viime vuonna ensimmäiseksi ja toiseksi juuri Diverge-pyörillä, joten miksi vaihtaisin mitään, kun tämä pyörä sopii tähän tehtävään kuin nakutettu.
Mutta pyörät ovat yhä keskipisteessä, joten kerron tiiviisti pyörän varustelun, joka on täsmälleen sama kuin viime vuonna. Pyörässäni on Diverge S Works -runko, Roval Terra CLX -kiekot ja Specialized Pathfinder Pro -renkaat (42 mm ilman inserttejä). Osasarja on Shimano GRX 2. Kakkonen, koska pidän suuremmasta vaihdevalikoimasta ja pienemmistä askelista välityssuhteessa. Maantiepyöräilijänä olen muutenkin tottunut käyttämään etuvaihdetta. Vaihteet ovat GRX-vakiorattaat (48-31 edessä ja 11-34 takana), ja pyörässä on Pro-komponentit. Pidän Stealth-maastosatulasta ja gravel-ohjaustangosta, jossa on 20 asteen levennys. Tangon leveys on 40 cm, jotta se olisi aerodynaamisempi lepuuttajissa.
Aerodynaamisuudella on tosiaan väliä Unboundin tapaisessa pitkässä kisassa. Jokainen säästetty watti vaikuttaa rajusti 10 tunnin ponnistuksessa. Mutta vaikka tiesin, että Aerobar-tanko säästäisi minulta jonkun 30 wattia tyypillisissä kisanopeuksissa, en käyttänyt sitä. En usko, että se on turvallinen joukkolähdössä. Suosin tasapuolista pelikenttää, joten parasta olisi, jos kukaan ei käyttäisi niitä. Ammattilaisten sähköpostilistalla keskustellaan asiasta paljon, mutten halunnut vaivata päätäni liikaa teknisillä vaihtoehdoilla. Ian ja minähän emme käyttäneet niitä viime vuonna ja veimme puhtaasti kärkisijat. Raaka voima näyttää toimivan aika hyvin Unboundin tapaisessa kisassa. Joten kun 16 ammattilaista 19:stä suhtautui myönteisesti niiden jättämiseen pois, en enää vaivautunut ajattelemaan asiaa. Päätin luopua Aerobar-tangosta ja keskittyä kisaan. Klo 3.30. Kisapäivä. Hälytys alkoi soida ja olin tyytyväinen 6 tunnin yöuniini. Se oli jo enemmän kuin viime vuonna, joten se tuntui voitolta. Syötyämme kasan kauraa ja kahvia ajoimme 30 minuutin matkan Emporiaan, jossa lähtöviivalla oli viileää ja kuivaa. Sateesta kisapäivänä oli ollut puhetta koko viikon, mutta lähtö oli kuiva ja se oli minusta tärkeintä. Inhoan liikkeelle lähtöä märällä kelillä, mutta kun olen liikkeellä ja lämmin, jatkan vain ajamista.
Unbound-lähdöt ovat aina kuumeisia. Kisan kärjessä on yleensä 200 erittäin hermostunutta ajajaa, jotka eivät ole vielä väsyneet. Kirimme joka kaarteeseen, jotta pääsemme kärkeen, ja ensimmäisen tunnin aikana tulee paljon kolareita. Onnekkaasti vältin tänä vuonna vieressäni tapahtuneen ison törmäyksen, jossa oli mukana mm. Lachlan Morton. Joitakin muita en edes huomannut, koska ne tapahtuivat niin kaukana perässäni. Kisan kärjessä pysyminen on avainasemassa, jotta niiltä välttyy.
Kilometrien kuluessa ihmiset väsähtävät eivätkä ole enää niin hermona. Jotkut erityisen hyvät ajajat saivat rengasrikon jo 30 kilometrin kohdalla ja joutuivat ottamaan kärjen uudelleen kiinni. Yritin pysytellä rauhallisena ja tehdä sen, mikä oli tehtävä. Pysyttelin 20 kärjessä, jotta sain mallia teknisiin kohtiin ja mahdollisiin vaaranpaikkoihin. Siemailin hiilaripullostani ja aloin syödä 75 minuutin ajon jälkeen. Söin 75 minuutin jälkeen Clif Bloks -viipaleen 30 minuutin välein, jotta kehossani olisi energiaa.
Söin juuri päivän ensimmäisen kiinteän ruoan, vilkaisin taaksepäin ja hymyilin. Näin takanani pitkän jonon kärsiviä ajajia ja tiesin, että suuri karsintakisa alkaisi. Kisan alussa rengasrikosta kärsineet hyvät ajajat saivat kärjen kiinni enemmän tai vähemmän helposti, mutta tässä vaiheessa rengasrikko olisi todellinen ongelma. Pysyttelin kärjessä ja keskityin säästämään voimia sillä, etten jäänyt jumiin jonossa ajoon, koska sivutuulta oli niukasti. 80 kilometrin kohdalla aloin tunnistaa hyvät ajajat. Pete Stetina oli siellä ja tiesin, että lan Boswell chillailisi kärkiryhmän viimeisenä ja Dutchmafia-ajakolleganikin olisivat varmasti siellä. Nathan Haas oli siellä ja Paul Voss, molemmat entisiä World Tour -ajajia. Yllättäen näin vanhan kollegani Brent Bookwalterin ja aloimme jutella. Hän alkoi väsyä, joten toivotin hänelle onnea matkaan. Kisasta oli vasta neljännes takana, joten ei ollut vielä aikaa tuntea väsymystä...
